Siri Sytelä nosti yleisen sarjan Suomen mestaruuteen Kuusankoskella
22.6.2021
18.-20.6. nostettiin Kuusankoskella painonnoston yleisen sarjan Suomen mestaruuksista. Siri Sytelä kilpaili 55 kilon sarjassa varsin menestyksekkäästi. Siri aloitti kilpailunsa kahdella onnistuneella tempauksella 69 ja 72 kilosta, mutta viimeinen yritys 74 kilosta pyörähti yli. Yleisen sarjan SM-kisoissa jaetaan mitalit myös tempauksesta ja työnnöstä erikseen ja Sirin sijoitus tempauksessa oli kolmas. Työnnöt Siri aloitti onnistuneesti 85:llä kilolla, mutta 89:n kilon ylöstyöntö epäonnistui. Siri kuitenkin paikkasi tilanteen hienosti työntämällä viimeisellään ennätyksensä 90 kiloa ja saavutti lopulta työnnön ja yhteistuloksen Suomen mestaruuden ja tuuletukset olivat sen mukaiset. Myös yhteistulos 162 oli Sirin ennätys ja pisteitäkin kerääntyi muhkeat 232,8. Sirin ennätykset olivat luonnollisesti samalla yleisen sarjan ja 23-vuotiaiden piirinennätyksiä. Sarjassa 64 kiloa Iida Kalmari ei onnistunut kisapäivälle asettamassaan tavoitteessa eli yhteistuloksen parantamisessa ja sijoituksen nostamisessa, joten sijoitus 150 kilon yhteistuloksella oli sama kuin viime vuonna eli 10. Iidan ensimmäinen tempaus 67 kilosta onnistui mallikkaasti, mutta seuraavat yritykset 70 kilosta jäivät hiuksenhienosti eteen. Myös avaustyöntö 83 kilosta onnistui, mutta ensimmäinen yritys ennätyspainosta 87 kiloa meni rinnallevedossa selälleen. Viimeisellä yrityksellään Iida sai painot kevyesti rinnalle, mutta ylöstyöntö jäi hieman vajaaksi helteen pehmittämillä jaloilla. Yhteistulosennätyksellä sijoitus olisi noussut 5 pykälää ylemmäs, joten eteenpäin on kaikesta huolimatta menty ja hyvin sujuneet treenit luovat uskoa paremmista tulevista kilpailuista. Anniina Mäkelän paluu SM-kisoihin 71 kilon sarjassa sujui mukavasti. Menneen koronavuoden takia kilpailijoiden ei ollut tarvinnut välttämättä saavuttaa tulosrajaa kilpailuihin, mutta tulosrajattomilta urheilijoilta vaadittiin alkupainojen asettamista vähintään 10 kiloa alle sarjan tulosrajan. Vielä kevään alussa tämä vaikutti Anniinalle melkoiselta haasteelta, sillä tuolloin nuo vaaditut 140 yhteiskilon alkupainot koostuivat hänen ennätyksistään. Anniina kuitenkin vastasi haasteeseen erinomaisesti parantamalla molempia ennätyksiään kilolla ensin 17.4. Jyväskylässä ja sen jälkeen 1.5. Lohtajalla. Täten alkupainot 60 ja 80 kiloa nousivat SM-lavalla rutiinilla. Toisilla nostoillaan Anniina sivusi ennätyksiään 62 ja 82 kiloa. Viimeiset yritykset 64:stä ja 84:stä kilosta epäonnistuivat vielä tällä kertaa. Anniinan sijoitus oli sarjassaan 11. |